Tänään jäin miettimään ja katsomaan ympärilleni. Siinä samassa tajusin, että onpa taas siunaantunut asuntoon paljon tavaraa. Edellisessä elämässäni asuimme omakotitalossa joka oli avara. Ei tavaroita, ei muisto -esineitä, mutta täällä on niitä. Ja paljon ja aina vain mahtuu lisää. Palaten ajassa taakse päin. Ennen edellistä avioliittoani, silloin minulla oli kanssa paljon tavaraa. Ne vain hävisivät tuossa tuon avoliiton aikana. 

Siitä tulikin mieleen, että voiko ne ihmiset jotka ovat pettyneitä/ masentuneita / kulissiliittoa -elävät. Asuvatko he kolkosti, avarasti ja jopa trendikkäästi. Voiko siellä olla onnellinen? No varmasti voi, mutta...

Tuota piti oikein jäädä pohtimaan. Onhan joskus joku sanonut, että auton siisteydestä näkee miten ihminen elää kotonaan. Ja uskon tuon olevan tottta. Minun autoni on välillä iso kaaos, mutta ei haittaa niin on kotinikin. Mutta sitä varten siunataan silloin tällöin siivous päivä ja taas mennään. Ja asuu täällä sit sen verran porukkaa, että ihmekkös jos on joskus kaaos. Jos se jotain ulkopuolista häiritsee niin antaa häiritä. En minä pidä kotiani heille mieluisana paikkani, vaan se on minun ja minun perheeni.

Kaikki esineeni tosiaan muistuttavat minua ihmisistä. Niistä ihmisistä jotka ovat elämässäni lähellä. Ja myös niistä jotka vain ovat jääneet matkan varrelle. Mutta se on sellaista se elämä. Muistoja kuitenkin vaalin. Ja se kuinka elän tällä hetkellä elämäni yhtä onnellisinta aikaa, niin silloin kotini saa pursuta ihan yhtä paljon kuin Minäkin. Se tunne kun täältä kaaoksen keskeltä herään aamulla rakkaiden ihmisten kanssa... Se tunne on vain niin sanoin kuvaamaton. 

Minä siis rönsyä ja niin tekee kotinikin :D