Kuinka usein ihmiset pohtivat enemmän muiden tekemistä, kuin omaansa? Millaiset ihmiset jaksavat käyttää energiaansa toisten ihmisen elämän elämiseen? Olen kuullut niin usein siitä, kun pohditaan asioita ns. selän takana. Mutta onko se oikeasti pohdintaa vai kenties enemmänkin kateellisuutta?

 

Kateellisuuden puolelle minä sen kaadan.Nämä jotka kärkkäästi arvostelevat niin ovat usein miten ihmisiä joiden elämä kulkee samalla kaavalla päivästä toiseen. Ja ne joita arvostellaan ovat niitä joiden elämässä sitten muuten sattuu ja tapahtuu. Ja vain siksi niille sattuu, koska he uskaltavat ja tekevät mitä suunnittelevat ( ja joskus tekevät ja sitten suunnittelevat !).

Tiedän omasta kokemuksesta ihmisiä jotka elävät tasaista elämää ja elämä jatkuu; sitten kun lapset ovat isoja...... sitten kun lapset muuttaa pois kotoota... sitten kun jään eläkkeelle... sitten kun saan rahaa yms. yms. Kuka sanoo onko koskaan se hetki: Sitten kun! Ise sairastuin tämän vuoden lopulla ja huomasin ennen kuin diagnoosia sain, miettiväni: Onko minulla enään sitten kuin aikaa? Mikä minua vaivaa? Näenkö lapsieni kasvavan? Jne..

En ja onneks ollut niin sairas että se estäisi elämästä, mutta kyllä vaakakuppi taas kerran sai uuden arvon. 11 vuotta sitten kun poikani kuoli, muistin luvata että elän elämää jokaisen päivän aivan kuin se olisi viimeinen. Nyt sairastuin varmaankin sen takia, että elämä muistutti: jokainen päivä voi olla viimeinen. Ja niin sen taas muistan elää.

 

Ja tämän takia ihmiset jaksaa arvostella MInun elämää. Ihan kuin se minua kiinnostaisi, mutta enemmänkin säälittää. Kuka helvetti jaksaa tuhlata elämänsä miettien minun elämää. Vai pitäisikö olla ylpeä siitä, että minun elämä kiinnostaa. -No totta helvetissä. Ja niin olenkin. Myin yritykseni, heittäydyin  elämään. Ja siis aivan tyhjän päälle. Mutta mitä sitten. Olen onnellinen. Minulla on lapset, mies jota rakastan aivan Helvetisti ja elämäni on elämän arvoista kaiken lisäksi olen sairas, mutta osaan elää sen kanssa ja se EI MINUA lannista. Se on nyt vain osa minua.

 

Sitten on olemassa niitäkin ihmisiä jotka yrittävät manipuloida ihmisiä elämään heidän pillinsä mukaan. Siihen ei ole kenelläkään oikeutta. Ei ystävällä, ei vanhemmilla ( siis täysi-ikäisen vanhemmilla), ei avo- tai avio puolisolle, ei siskolle, ei veljellä. Rakkaat ihmiset voivat yrittää antaa oikeaa suuntaa, mutta kukaan ei koskaan voi omistaa ketään täysin.

Ja siis näitä elämän ohjeita on lukemattomia. Mutta tämän kirjoituksen tarkoitus oli taas kerran muistuttaa itseäni, kuinka ihanaa on olla Minä. Ja kuinka nautin elämästä. Ja kiittää rakkaita ystäviä olemassa olollaan :)

-Mnä-