Pyörittää ajatuksiaan suuntaan ja toiseen. Miksi? Kunnes tajuaa, että "pelisäännöt"! Ne minulta puuttuvat?

 

Tarvitseeko ihminen rajoja? Totta kai. Meidän elämässämme kaikkiin suhteisiin liittyy rajat. Oli se sitten pari-, seksi-, ystävyys-tai työsuhde. Ihminen tarvitsee rajoja silloin hänen olonsa on turvallinen. Kaikki nämä elävät eteen päin joillakin pelisäännöillä. Totta kai. Ei se muuten toimisi. Ja kun pelisäännöt ovat selvät niin ne tuovat meille rajamme.

 

Kuulen usein ihmisten suusta, että olen vahva ja voimakastahtoinen nainen. Mitä se ikinä tarkoittaakin? Minusta tuntuu, että myös minä tarvitsen rajat. Jos minä menen eteenpäin huutaen ja pyytäen saamaan vastausta kysymykseen: Missä rajat menevät?  Kysyn, kysyn, kysyn ja lopulta turhaudun.Miksi huutaa tyhjyyteen, jos en saa vastausta?  Ja jos minulle ei vastata niin, tunnen itseni ja rupean kokeilemaanmissä se rajakulkee? Tässä tapauksessa olenkin kaiketi vahva ja voimakastahtoinen. Niin kuin ystäväni sanoi, tässä asiassa hän ei etsisi rajojaan. Vaan tyytyisi siihen sekamelskaan jossa rajoja ei tunneta. Minä en vain pysty siihen. En osaa olla tilassa jossa en tiedä missä olen?  Voisiko joku tuoda ne minulle ennen sitä?

 

 

Äitinä tiedän kuinka tärkeää on että lapsilla on rajat ja niistä pidetään kiinni. Ne ovat meidän perheen pelisäännöt. Ja koska annan ne nyt lapsilleni ja pidän niistä tiukasti kiinni, niin hehän kasvavat noudattamaan sääntöjä? Eikö vain. Ja näin heille on luotu se tuttu ja turvallinen ympäristö. Missä he voivat olla ja kasvaa. Ihmissuhteissa on kova kynnys antaa toiselle luottoa sen verran että,  asettaa juuri omaan elämäänsä pelisäännöt. Ja jos annat sen osan itsestäsi toiselle se vain tarkoittaa, että juuri sinä luotat häneen sen verran että annat osan oman elämäntavoistasi muuttua ja jopa sitoudut noudattamaan noita rajoja. Et ole todellakaan antamassa pois elämääsi, ystävyyttäsi, kavereitasi tms.  Ei omasta elämästä pidä luopua. Ei missään nimessä.

 

Olen naimisissa ollut kahdesti ja avioliitossakin on omat pelisäännöt. Kaikkea ei kaiketi tarvitse ottaa vastaan eikä kaiken kanssa tarvitse elää.

Ensimmäisessä avioliitossani unohdin varmastikin mainita miehelleni, että suhde poikani kummi-sedän siskoon on rajojen ulkopuolella. Vaikkakin moneen otteeseen sain kuulla toisista naisista niin ja ei. Ei se oppi mennyt perille. Ei tullut lähdettyä aikaisemmin. Mutta jotkut vain ei ymmärrä vaikka kuinka yrittää. Rajat ylitetty ja suunta eteenpäin.

Toisessa avioliitossani unohdin mainita että pahoinpitely on kielletty. Hitto kun ihminen osaa olla daiju, kun ei vain tajua sanoa asioita. No se tapahtuikin kuukausi avioliittoon menosta. Eli olipa hitonmoinen "kuherruskuukausi". Ainahan sitä sanotaan jos minulle joskus kävisi sillain, niin lähden kyllä saman tein. Ei, ei se niin mene ( ainakaan minulla mennyt). kolme vuotta sitä lähtöä tehtiin. Mutta nyt on varmaankin tehty harkiten se päätös. Ja taas huomasin, että olin löytänyt uuden rajan jonka yli ei mennä.

 

Olinkohan itse asiassa oikeasti niin hölmö, että nämä rajat olisi pitänyt sanoa ääneen. Vai onko elämäni miehillä aivan omat pelisäännöt?