Voiko elämässä samaan aikaan tuntua hyvälle ja pahalle? Aivan, kuin yö ja päivä vuorottelevat paikkaansa. Minään hetkenä et voi tietää tuleeko seuraava minuutti sieltä yöstä vai päivästä. Ja jos sattuu hetken olemaan onnellinen, niin johan joku riipasee matosta kiinni ja nykäisee. Ja se nykäisy on kova. Toivookaan, että pystyssä pysyisin.

 

Jos ihminen tulee jätetyksi, niin tekeekö se kaikkensa, että se toinen ei voi olla onnellinen? Antaako se kaiken sen energian kulua siihen, että toinen menee pohja mutiin? Juuri se ihminen tietää mistä kohdasta hän voi sinua satuttaa. Hän on nähnyt ne heikot hetkesi ja ollut silloin sinun tukenasi. Nyt hän tekee sinulle ne heikot hetket. Ja toivoo, että tukeutuisit juuri häneen. Miksi ihmeessä sen tekisin?

Täytyyhän siihen jättämiseenkin olla jokin syy. Ja eilen huomasin, että se syy oli kuulemma minussa? Onko se tosiaankin niin? Olenko minä se huono ihminen joka rikkoi tuon perhe idyllin? Ei, en usko siihen. Enkä halua uskoa. Myönnän kyllä sen, että minä lähdin. Mutta miksi olisin jäännyt?

 

Ihaninta viime aikaisissa tapahtumissa on ollut se, että minä tunnen? Voiko siis ihminen sulkeutua niin kovin, että siitä ei jää kuin kuoret. Hierojani sanoikin minulle viikko sitten, että en ole enään se "pinnallinen" nainen jonka hän näki ensimmäisen kerran kun tavattiin. Siis pinnallinen? Olenko minä tosiaankin ollut sellainen, tietämättäni. Siis minä joka vihaan kaikkea pinnallista. Voi olla. Voin jopa senkin myöntää. Nyt taaksepäin kun yritän kurkata niin aikaa minun elämästäni on kadonnut paljon. Onko se siis sitä, että en halua muistaa vai sitä, että olen liian väsynyt muistaakseni?

 

Kävin tänään päivällä yksin yhteisessä kodissamme. Istuin keskellä lattiaa hiljaisuudessa ja mietin. Hienointa oli, että ennen vihasin tuota taloa siinä tapahtuneiden asioiden takia. Tänään en tuntenut sitä kohtaan enään mitään. Seiniä, lattioita siis normaali talo. Ainoa mikä muistutti oli tuoksu. Se ainoastaan herätti joitakin tuntemuksia. Ja uskonkin tämän blogin olevan yksi tekijä siihen. Saan kaiken ajatukseni ulos, ja tämä siis on se minun keinoni. Ja kaikkien kommenttien myötä jaksan ja intoudun tähän kirjoittamiseen uudelleen ja uudelleen.

 

Keskustelin erään ystäväni kanssa ihmisen suurimmasta hyvän olon tunteesta, josta olikin tehty tutkimus. Ja jokainen voisi kaiketi sen ajattelevan olevan orgasmi. No, ei huono tunne sekään joo, mutta: Toisen kainaloon nukahtaminen. Ja uskonkin, että tuo tutkimus onkin paikkaansa pitävä. Voiko tämä tunne olla ihanampi? Mennä toisen viereen, unohtaa muu maailna ja nukahtaa kainaloon. Ja siinä samassa huomata, kuinka turvallinen ja hyvä olo sinulla on. Sitä kautta huomasin; Ihanaa minä elän! Ja ennen kaikkea: Minä Tunnen. - Kiitos Sinulle siitä -